Fear of the dark

Oli minun tarkoitukseni tutkia, mitä Herra on kansalleen säätänyt, mutten minä löytänyt sitä kohtaa, jossa sanotaan kaupungin porteista ja muurista. Mutta minä muistan säännön, joka sinetöi kaupungin kauneudella. Ja tuo sääntö on kiitos ja ylistys. Mutta mahdotonhan minun on kiittää, kun olen vaivainen ihminen ja mahdoton on minun ylistää, jos selkäni taipuu. Mutta minun selkäni ei taivu, eivätkä minun polveni notkistu. Minä olen vesilähde janoiselle ja puutarha, suojapaikka väsyneelle. Mutta mitä minä itse saan nauttia? Herran hyvyyttä. Hänen lahjojensa paljoutta. Palkkapäivä oli minun mielessäni ja ilo täytti minun mieleni, kun minä ajattelin Herran puutarhan ihanuutta. Sen tähden minä en voi itseäni vaivata enempää raskaalla kivien kantamisella, ettei minun sieluni murehtuisi ja näivettyisi kuin kukka vailla kosteutta.

Minä kutsui veljeäni ja huhuilin huuhkajaani. Väsynein silmin minä vaivainen totesin: “OIenpa minä runsaasti itseäni rasittanut raskaiden kivien kantamisella. Nyt on minun hyvä hetki vähän levähtää.” Ja minä levitin peittoni ylle ruohon ja laskeuduin lepäämään, katselemaan lintujen lentoa. Siinä samassa minä kuulin Jumalani minulle puhuvan: “Sinä paha tytär Siion. Sinä, joka itseäsi aina ylistämässä olet, muttet muista raskaasta työstä nääntynyttä, etkä sormellasikaan nosta iloa väsyneen mieleen.” Minä moitteesta niin loukkaantuneena kohottauduin leposijaltani ja nöyränä kysyin Jumalaltani: “Voisiko olla ihanampaa päivää kuin tämä, kun Herrani minun kanssani suvaitsee puhua?” Jumalani minulle puhui, ettei auta pilkkasanat eikä karvas juoma juoda pidoissa. Vaan, etten itseäni korottaisi enkä sieluani ylipuhein koristaisi kujeilulla.

Mutta ei Egypti Herrasta välitä, eikä Israel kaupungin säännöistä perusta. “Sinun perustuksesi pysyy iäti”, sanoo kuningas, ja hyppii tiehensä. Minä katselin kania, joka laskeutui joelle juomaan. Ja katso minun tuli nälkä, ja minä ajattelin mielessäni: “Käyn väijymään pitkään ruohoon. Laskeudun katselemaan, saako kani riittävästi juomaa.” Siinä maatessani pitkässä ruohikossa minun tuli väsy ja minä ajattelin mielessäni: “Minä suljen silmäni, ettei kirkas valo minua satuttaisi.” Ja hetkessä oli kani mennyt, kun minä vain hetken silmiäni lepuutin. Silloin minä muistin profetian, jonka Herra oli Egyptista antanut: “Velttoina roikkuvat sen käsivarret, sillä töitä se ei jaksa enää toimittaa. Se on pahoin rikkonut Jumalansa lain.”

Minun tuli niin kova suru, että silmäni alkoivat vuotaa ja minä kastelin paitani runsain kyynelein.  Silloin minä nöyrryin ja pyysin Herralta armollisuutta. “Säästä minun sieluni kuolemasta ja minä uhraan Sinulle kiitosta.” Mutta minä suljin silmäni katselemasta Jumalankuvia. Ja suljin korvani kuulemasta Jumalani lausumia sanoja, kiroten sen päivän, kun synnyin. Minä eksyin metsään juostessani kauriiden perässä ja lankesin kasvoilleni maahan perhosta tavoitellessani. Ja minä sanoin: “Turhaan olen juossut kauriiden perässä ja turhaan perhosta metsästänyt.” Silloin Henki valtasi minut ja vei minut näyssä suureen kaupunkiin. Ja katso: “Kaupungissa on juhlat. Menkäämme iloa pitämään.” Ja minun toverini, joka henkiruumiissaan oli juossut minut kiinni, sanoi: “Kiinni veti. Menkäämme iloa pitämään.” Ja me menimme suureen kaupunkiin purppuralippujen liehuvaisten alle ja maistelimme makeita karamelleja ja nostimme maljamme suurten kuninkaiden jalolle muistolle.

Silloin tuli vartija. Ja tuo paha mies minua kasvoihin löi sanoen: “Väärää voittoa olette tulleet hakemaan ja vääryyttä kylvätte maan päälle. Menkää väärää tietä takaisin sinne, mistä tulitte, tai minä kiroan teidän muistonnekin.” Silloin meidän tuli suuri suru ja me lähdimme siitä suuresta kaupungista purppuralippujen alta ja ratsastimme pohjoiseen.

Raamatusta

Joka kiitosta uhraa, se kunnioittaa minua; joka ottaa tiestänsä vaarin, sen minä annan nähdä Jumalan autuuden.
Ps. 50:23

Niin Herra lohduttaa Siionin, lohduttaa kaikki sen rauniot, hän tekee sen erämaasta kuin Eedenin ja sen arosta kuin Herran puutarhan; siellä on oleva riemu ja ilo, kiitos ja ylistysvirren ääni.
Jes. 51:3

Väsynyt ja vaivanalaine on sieluni. Vähäiset ovat sanani. Vähäiset adjektiivini miettiessäni mitä milloin mietinkin. Eikä virteni pauhu tavoita hänen korviaan, jota olen muistanut rukouksin. Eikä mietteeni miellyttäisi suurta kansaa, jos ne ääneen lausuisin. Siksi on hyvä minun vaieta ja odottaa. Odottaa kuolinsijaani suurten joukossa. Istua pitkään puun alla ja antaa auringon kaartaa kannellaan illasta aamuun. Minä istun ja pelkään, etten jaksa tästä enää nousta. Enkä koskaan kohottaa kasvojani kohti toista ihmistä, kaltaistani. Sillä pahoin minä olen menetellyt tätä kansaa kohtaan: kun olen siltä sulkenut sylini ja kääntänyt sille selkäni. Ettei se iloa näkisi, eikä virsiäni kuulisi. Ettei se luulisi olevansa rakastettu. Ettei se tietäisi olevansa jalo ja hyvyydessään vehmas puutarha pahan päivän varalle paeta ja hakea sielätä suojaa. Niin minä olen ajatellut, ja mietteeni ovat olleet ylen raskaan painon alaiset, etten ole tietänyt, puhunko enää logiikan vai hulluuden kieltä. Mutta sellaista olen joskus saattanut vahingossa mietiskellä, että jos jompikumpi meistä vetää pitemmän korren, niin luultavasti varkaiden perässä juostessa, on turha kysyä, oliko humpuukia se, ettei uskonut ennustajiin, vai se, että niihin uskoi. Enkä minä usko ylösnousemukseen. Enkä minä vahvista liittoani verelläni. En avaa kirjaa, jossa povataan minulle kurjuutta. Enkä etsi Jumalani kasvoja. En halua rukousta, enkä ruokaa. Kun olen kanteni jo sulkenut ja iäksi unohdettu.

Ja jos joku minut joskus löytää, pahoin vaurioituneena se minut löytää. Ja jos joku minua etsii, se karvaasti pettymän pitää. Eikä minun lähelläni ole lämmin. Eikä minun mietteeni ketään miellytä. Eikä ole minulla tarjota aurinkoista aatetta, eikä lahjoina kultaa taikka mirhamia. Minä olen menehtynyt ilolta ja torjunut kauas kauniit lupaukset palkkapäivästä. Siksi minun on parempi menetellä samoin, kuin kanssani on menetellä ja sulkea porttini, vetäytyä kammioihini lukemaan Jumalani sanoja ja mietiskellä uusia, iloisempia aatoksia.

Jes. 32:15
Näin on hamaan siihen asti, kunnes meidän päällemme vuodatetaan Henki korkeudesta. Silloin erämaa muuttuu puutarhaksi,
16 ja puutarha on metsän veroinen. Ja erämaassa asuu oikeus, ja puutarhassa majailee vanhurskaus.
17 Silloin vanhurskauden hedelmä on rauha, vanhurskauden vaikutus lepo ja turvallisuus iankaikkisesti.
18 Ja minun kansani asuu rauhan majoissa, turvallisissa asunnoissa, huolettomissa lepopaikoissa.


Pahoin pelkään, että olen olemassa vain kuvastuksena, koristeena lastenhuoneen seinällä, kertomassa, että ääni voi olla vahva, vaikka voima on heikko. Pahoin pelkään, että koristeena lasten huoneen seinällä olen kalpea varjo siitä, mitä voima on, ja mitä on elämä täyteydessään. Mutta minua lohduttaa ajatus, että kaiken vaivannäköni jälkeen, joku minut löytää ja minulle kiitoksen antaa, ennen kuin menen Jumalani rauhaan. Ja minun sieluni on löytänyt rauhan ja minun aatteeni käyneet tyyneksi, kuin tyyni veden pinta. Sillä minä olen väsynyt himoon ja paljosta katkeruudesta selvittänyt tieni veden lähteelle. Ja olen sallinut toisten kuolla. Ja olen sallinut toisten elää. Ja olen Jumalani sallinut minua puhutella, enkä Häntä vastaan ole miekkaani nostanut. En kostoa huutani vihollisteni ylle. Enkä panetellut köyhää ja vaivanalaista. Sillä minä olen saanut suuret siivet, kuin kotkalla on, ja voimani päivinä nauttinut Herran pöydän runsaita antimia. Ja jos minä peilissä miehen näen, minä näen myös kruunun ja jos minun kasvoilleni joskus nousee hymynväre, minä tiedän sen olevan vain ohi menevä hetki, hetkellinen hairahdus, kosketus jostain, jonka olen ansainnut.

Ja kiitosta ja kunniaa olen saanut, puristaessani huuleni, kiristäessäni itseni äärimmilleen, etten raivosta repeäisi tuhansiin paloihin ja sataisi alas tähtisateena. Tomuksi, maan lasten nauttia. Ja joku päivä minä huudan vielä kovempaa, kuin kauhein pasuuna. Enkä sanoillani korista, en kukkia kanna, en pyydä, enkä anele.

Jos minun jotakin piti olla, minä sen unohdin. Ja jos sielulleni olisi annettu malli, johon itseäni sovittaa, minä olisin rikkonut sen. Siksi olenkin vain kuva lastenhuoneen seinällä ja salattu on sydämeni tila. Se ei ymmärrykselle avaudu, eikä sitä tavoita paljon korulauseet, lastenlorut pimeinä vuosina. Mutta hyvä on, että vaellukseni lopussa, minulle annetaan matkalippu, ettei tarvitse ainakaan jäähyväisiä jättäessä enää arvuutella, noutaako minut musta vai valkea.

Jes. 33:15
15 Joka vanhurskaudessa vaeltaa ja puhuu sitä, mikä oikein on, joka halveksii väärää voittoa, jonka käsi torjuu lahjukset luotaan, joka tukkii korvansa kuulemasta veritöitä ja sulkee silmänsä näkemästä pahaa,
16 hän on asuva kukkuloilla, kalliolinnat ovat hänen turvansa; hänelle annetaan hänen leipänsä, eikä vesi häneltä ehdy.
17 Sinun silmäsi saavat katsoa kuningasta hänen ihanuudessaan, saavat nähdä avaran maan.
18 Sinun sydämesi muistelee kauhuja: missä on nyt veronlaskija, missä punnitsija, missä tornien lukija?
19 Et näe enää sitä röyhkeätä kansaa, kansaa, jolla on outo, käsittämätön puhe, jonka sopertavaa kieltä ei kukaan ymmärrä.


Kiitos Happoradio, His Infernal Majesty ja Iron Maiden.