Ensipyrähdykset

Hassuin muistoista on, kun osti ensimmäisen vaatekappaleensa.
Se maksoi kolme euroa, 20 markkaa. Hihaton valkea paita,
jossa oli pitsiä. Röyhelöpitsiä.

Se kesä oli muutenkin hassu. Kaikki oli ihan hassua.
Sitä ei silloin osannut sanoa. Kun aurinko paistoi.
Ja! Arvaapa mitä? Autostereoissa soi musiikki.

Istuin siinä hiljaa. Olin tekemässä lähtöä pois.
Ja se musiikki räjäytti tajunnan.
"Isän ääni. Minun Isäni ääni!"

Ja sisälläni minä hymyilin, vaikka silmissä oli kyyneleet.
Siinä ne sekoittui toisiinsa: hassu kesä,
lähdön tuska, elämänalun huikaisevat ensipyrähdykset.

Sinä kesänä sattui eräs tragedia.
Sellainen, jonka on aikonut unohtaa,
mutta joka ei ole unohtunut.

Ei maailma pysähtynyt. Se hyppäsi.
Hyppäsi ja laskeutui pyllylleen märkään ruohoon.
Minun maailmani hyppäsi sinä kesänä.
Minä heräsin märästä ruohikosta.
En tajunnut, miksi minä olin hölmö.
En tajunnut sitä. Se ei ollut minua.
Se oli outoa. Mutta minä en ajattele sitä.
En kolisuta luita kaapissa.

Se oli hassuin muistoistani.
Ehkei siksi, että se oli ensimmäinen yksinlento,
mutta koska autostereoissa soi musiikki.